Reilumman maailman kannattajille

Mikä on reilumpi kerho?

Reilumpi kerho on kokeilu: olisiko Suomessa tilausta kaikille reilumpaa maailmaa tavoittelevalle, kivivuorelais-jäpäkyöräisen sosialidemokratian näkökulmasta maailmaa katsovalle, mutta puolueista ja järjestöistä itsenäiselle kommentaattorille?

Kokeilu on onnistunut, jos reilumpaan kerhoon liittyy niin paljon ihmisiä, että pystyn käyttämään työpäiviä reilumman maailman puolesta puhumiseen.

Minun nimeni on Janne, Janne M. Korhonen. (Meitä jannekorhosia on Suomessa paljon.) Aloitin työurani syytäjänä halkobisneksessä viidentoista vanhana, ja sen jälkeen olen ehtinyt tehdä vähän kaikenlaisia töitä vartiojääkäristä muotoilufirman osakkaaseen. Siinä sivussa olen jo ollut kirjoittamassa kirjaa jos toistakin, ja perustamassa yhtä ympäristöjärjestöä, Suomen Ekomodernisteja. Pari tutkintoakin on tarttunut mukaan, uimamaisterin lisäksi diplomi-insinöörin ja filosofian tohtorin paperit. Viimeisimmäksi olen ollut tutkijana Lappeenrannan-Lahden teknillisessä yliopistossa ja tuntiopettajana Turun kauppakorkeakoulussa.

Suurin osa tekemistäni töistä liittyy kuitenkin tavalla tai toisella kirjoittamiseen. Tutkimuksen tekeminen on aivan äärimmäisen hauskaa. Olen kuitenkin kerta toisensa jälkeen havainnut, etten kykene perustelemaan itselleni, miksi juuri uuden vertaisarvioidun ja nykyisellään usein vieläpä maksumuurin taakse päätyvän paperin kirjoittaminen olisi minulle paras tapa edistää maailmassa sellaisia asioita, joita haluaisin edistää. Maailmassa kun ei ole puutetta niinkään uudesta tiedosta, vaan entisenkin tiedon laajemmasta ymmärtämisestä.

Siksipä olenkin käyttänyt akateemista vapauttani suurelta osin kirjoittaakseni toivoakseni ymmärrettävästi ja mahdollisimman julkisesti, mitä maailmassa on tapahtumassa, mitä maailmassa olisi hyvä tapahtua, ja miten hyviä asioita saataisiin tapahtumaan. Jatkan edelleen twitteröintiä, blogikirjoittelua, ja osallistumista erinäisiin tapahtumiin. Suunnitelmissani on jo ainakin vielä kolmen kirjan julkaiseminen erinäisistä reilumman ja kestävämmän maailman rakentamiseen liittyvistä aiheista. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan, ja ennemmin tai myöhemmin myös akateeminen rahoitukseni tulee olemaan katkolla. Tämä sivusto on toisin sanoen yritys jatkaa työtä tiedon levittämiseksi.

En todellakaan vielä tiedä, millaiseksi tämä sivusto tai Reilumpi kerho voisivat kehittyä. Se riippuu monesta asiasta, ei vähiten teistä. Tässä kohdassa ajatukseni on, että Reilumpaan kerhoon liittyvät saisivat säännöllisen epäsäännöllisesti lukea sellaisia ajatuksiani, joita en ehdi viimeistellä pidemmiksi teksteiksi mutta jotka saattaisivat silti olla kiinnostavia; lukea esimerkiksi tulevien kirjojeni osia, ja kuulla miten ne etenevät. Liittymällä tukijäseneksi eli maksamalla minulle pientä summaa kuukaudessa tilaisitte myös automaattisesti seuraavan kirjani kun vain se ilmestyy - omistuskirjoituksella ja kiitoksilla varustettuna. Kuka tietää, kenties voimme jopa järjestää kerhotapaamisia?

Jos Reilumpi kerho antaa minulle tilaisuuden tehdä maailman parantamista edes päivän verran viikossa, kokeilu olisi onnistunut. Ja tämähän selviää vain kokeilemalla. ≈

Alustana Reilummalle kerholle toimii Ghost.

Subscribe to Reilumpi kerho

Sign up now to get access to the library of members-only issues.
Jamie Larson
Subscribe